Simo näpräsi kärkipisteet

Ville Tila ja Simo Näkki

Ville Tilalla ja Simo Näkillä on herkkä hetki keskareiden jälkeen 3.7.2013

Keskareissa voittajaksi selvisi toisen kerran peräkkäin Simo Näkki, joka ei antanut vanhalle ja väsyneelle Wille Markkaselle oikeastaan mitään eväitä voittaa lohkoa. Simo näykki pisteet armotta itselleen auttamalla kulloisenkin parinsa peliä hyvillä passeilla sekä kovalla kannustuksella. Lohkon kolmanneksi tuli keskarijyrä Miika Ojanen ja lohkon viimeiseksi jätettiin Ville Tila.

Kakkoslohkossa Juho Nurminen teki selvää jälkeä vieden lohkon nimiinsä. Nurminen nousi samalla kokonaisrankingin neljänneksi ja varmisti siten ykköslohkon paikan seuraavalle viikolle.

Kolmannessa lohkossa oli tällä kertaa kova taso. Lohkon vei nimiinsä Wänäri Cowboysien moninkertainen King of the Beach Lasse Maijala, joka näytti muille pelaamisen mallia haalimalla huimat 28 pluspistettä. Mainittava on myös pitkästä aikaa pelitouhuihin palannut entinen beach volleyn Suomen mestari Kai Ranta-Pere, joka liikkui kentällä kuin nuori ori. Tällä kertaa kovaa harjoittelevat aktiivipelaajat Henry Tissari ja Pasi Pitkänen kiilasivat vielä ohi lohkon pisteissä, mutta jatkossa on lupa odottaa kovia suorituksia Kaitsun suunnalta.

Kaikki otteluiden tulokset löytyvät täältä.

Keskareissa jaettu voitto

keskarit taulukko 26.6.2013 kopioKokemus ja into kohtasivat keskareiden ykköslohkossa ja selkoa ei syntynyt, vaan ykköstilan jakoivat Simo Näkki ja Wille Markkanen.

Simo jatkoi siis voittokulkuaan. Pari viikkoa sittenhän Simo Näkki voitti opiskelijoiden Suomen mestaruuden parinsa Henri Tissarin kanssa. Keskareiden voittaminen on kuitenkin hankalampaa ja siten Simon oli tyytyminen jaettuun ykköstilaan. Jaetulle ykköstilalle yltänyt Markkanen puolestaan voi syyttää jaetusta ykköstilasta itseään, sillä sen verran monta helppoa palloa mies tölvi leveäksi alakautta.

Kakkoslohkosta ei kannata mainita kuin yksi nimi eli Simo Koskinen. Simo jyräsi vastustamattomaan 19 pluspisteentulokseen 20 pisteen erolla seuraavaksi tulleeseen. Simo nousikkin rankingissa kakkoseksi ja nähdään seuraavalla kerralla ykköslohkossa.

Simo Näkki nousi voittonsa ansiosta ranking-kärkeen. Kaikki tulokset löytyvät täältä.

Näkki ja Tissari opiskelijoiden Suomen mestareiksi

Henri Tissari ja Simo Näkki opiskelijoiden beach volley SM

Simo Näkki ja Henri Tissari, beach volleyn opiskelijoiden Suomen mestarit 2013.

Kuopiossa ratkottiin kaksipäiväisessä turnauksessa beach volleyn opiskelijoiden Suomen mestarit 2013 ja voittoon ylsivät Wänäri Cowboysien omat pojat Simo Näkki ja Henri Tissari. Turnaukseen osallistui 16 miesten joukkuetta ja joukkueiden taso oli korkea. Kärkijoukkueet olivat hyvinkin Pro Tour -tasoa, eli lähellä Suomen kärkeä.

Loppuottelu oli luonnollisesti kiivas taistelu voimakastahtoisten joukkuiden välillä. Näkin ja Tissarin voiton takeena oli selkeämpi taktiikka sekä suoritusvarmuus. Tissari oli erittäin vahva verkolla ja hänen ulottuvan torjunnan myötä Näkin työ takakentällä helpottui paljon. Niinpä kenttäpuolustuksen kautta Näkillä ja Tissarilla nousi peliin selkeästi vastustajaa enemmän palloja. Myös hyökkäyksen monipuolisuus oli kuopiolaisparin puolella.

Turnauksen järjestelyistä vastasivat Itä-Suomen Yliopiston Ylioppilaskunta, Kuopion Lääketieteen Opiskelijat ry sekä Preemio ry. Lisäksi Wänäri Cowboys ry auttoi kisajärjestelyiden teknisessä osiossa. Turnaus oli osa Trust Kapital OPEN -turnausta.

Tuttu nimi keskareiden voittoon 12.6.2013

Miika Ojanen ja Olli Säynäjäkangas verkkotaistelussa.

Miika Ojanen ja Olli Säynäjäkangas verkkotaistelussa.

Kesän ensimmäiset keskarit Kuopiossa kisailtiin Wänäri Cowboysien uudella kotiareenalla Rauhalahdessa. Kesä on uusi, mutta menestyjät pitkälti vanhoja tuttuja.

Miika Ojasta ei voi sanoa yllätysvoittajaksi keskareissa. Miika oli vahva lähes kaikilla biitsin osa-alueilla ja illan esitys oli sen myötä hieno. Tällä kertaa voitto Tuomo Rissasesta tuli kuitenkin vaivoin, sillä ero oli pienin mahdollinen.

Kakkoslohokon voitti nuori ja nälkäinen Simo Näkki, Niinikään kakkoslohkossa voitto tuli minimierolla ja kakkoseksi lohkossa itsensä raivasi Juho Nurminen.

Kaikkien otteluiden tulokset.

Seuraavaksi Kuopiossa valmistaudutaan viikonlopun Trust Kapital OPEN -turnaukseen, joka tulee näillä näkymin olemaan Suomen suurin beach volley -turnaus tänä kesänä.