Keskareissa jaettu voitto

keskarit taulukko 26.6.2013 kopioKokemus ja into kohtasivat keskareiden ykköslohkossa ja selkoa ei syntynyt, vaan ykköstilan jakoivat Simo Näkki ja Wille Markkanen.

Simo jatkoi siis voittokulkuaan. Pari viikkoa sittenhän Simo Näkki voitti opiskelijoiden Suomen mestaruuden parinsa Henri Tissarin kanssa. Keskareiden voittaminen on kuitenkin hankalampaa ja siten Simon oli tyytyminen jaettuun ykköstilaan. Jaetulle ykköstilalle yltänyt Markkanen puolestaan voi syyttää jaetusta ykköstilasta itseään, sillä sen verran monta helppoa palloa mies tölvi leveäksi alakautta.

Kakkoslohkosta ei kannata mainita kuin yksi nimi eli Simo Koskinen. Simo jyräsi vastustamattomaan 19 pluspisteentulokseen 20 pisteen erolla seuraavaksi tulleeseen. Simo nousikkin rankingissa kakkoseksi ja nähdään seuraavalla kerralla ykköslohkossa.

Simo Näkki nousi voittonsa ansiosta ranking-kärkeen. Kaikki tulokset löytyvät täältä.

Mainokset

Näkki ja Tissari opiskelijoiden Suomen mestareiksi

Henri Tissari ja Simo Näkki opiskelijoiden beach volley SM

Simo Näkki ja Henri Tissari, beach volleyn opiskelijoiden Suomen mestarit 2013.

Kuopiossa ratkottiin kaksipäiväisessä turnauksessa beach volleyn opiskelijoiden Suomen mestarit 2013 ja voittoon ylsivät Wänäri Cowboysien omat pojat Simo Näkki ja Henri Tissari. Turnaukseen osallistui 16 miesten joukkuetta ja joukkueiden taso oli korkea. Kärkijoukkueet olivat hyvinkin Pro Tour -tasoa, eli lähellä Suomen kärkeä.

Loppuottelu oli luonnollisesti kiivas taistelu voimakastahtoisten joukkuiden välillä. Näkin ja Tissarin voiton takeena oli selkeämpi taktiikka sekä suoritusvarmuus. Tissari oli erittäin vahva verkolla ja hänen ulottuvan torjunnan myötä Näkin työ takakentällä helpottui paljon. Niinpä kenttäpuolustuksen kautta Näkillä ja Tissarilla nousi peliin selkeästi vastustajaa enemmän palloja. Myös hyökkäyksen monipuolisuus oli kuopiolaisparin puolella.

Turnauksen järjestelyistä vastasivat Itä-Suomen Yliopiston Ylioppilaskunta, Kuopion Lääketieteen Opiskelijat ry sekä Preemio ry. Lisäksi Wänäri Cowboys ry auttoi kisajärjestelyiden teknisessä osiossa. Turnaus oli osa Trust Kapital OPEN -turnausta.

Tuttu nimi keskareiden voittoon 12.6.2013

Miika Ojanen ja Olli Säynäjäkangas verkkotaistelussa.

Miika Ojanen ja Olli Säynäjäkangas verkkotaistelussa.

Kesän ensimmäiset keskarit Kuopiossa kisailtiin Wänäri Cowboysien uudella kotiareenalla Rauhalahdessa. Kesä on uusi, mutta menestyjät pitkälti vanhoja tuttuja.

Miika Ojasta ei voi sanoa yllätysvoittajaksi keskareissa. Miika oli vahva lähes kaikilla biitsin osa-alueilla ja illan esitys oli sen myötä hieno. Tällä kertaa voitto Tuomo Rissasesta tuli kuitenkin vaivoin, sillä ero oli pienin mahdollinen.

Kakkoslohokon voitti nuori ja nälkäinen Simo Näkki, Niinikään kakkoslohkossa voitto tuli minimierolla ja kakkoseksi lohkossa itsensä raivasi Juho Nurminen.

Kaikkien otteluiden tulokset.

Seuraavaksi Kuopiossa valmistaudutaan viikonlopun Trust Kapital OPEN -turnaukseen, joka tulee näillä näkymin olemaan Suomen suurin beach volley -turnaus tänä kesänä.

Keskarit alkavat 12.6.2013

Keskarit ilmoittautuminen paikalla olevaksi kopioKesän kiihkein kuopiolainen kesäpalloilusarja eli keskarit alkavat 12.6.2013 klo 18.00. Keskarit on Wänäri Cowboys ry:n jäsenille tarkoitettu viikkoturnaus ja pelataan kesäajan joka keskiviikko. Osallistua voi siis maksamalla vaivaisen 25 euron jäsenmaksun.

Turnaukset ovat edelleen henkilökohtaisia, eli pelaajan tarvitsee vain tulla paikalle. Jos pelaajalla ei ole ennestään hyväksyttyjä ranking-pisteitä keskareissa tai Suomen SM-rankingissa noteerattuja pisteitä, aloittaa pelaaja aina alimmasta lohkosta. Muutaman viikon aikana löytyy sitten oikea taso rankingissa ja pelit tulevat siten aina vain tasaisemmiksi.