Melko tylsää raportoitavaa alkaa olla keskareiden tulokset, kun Simo Näkille ei tunnu löytyvän pysäyttäjää. Simo voitti jo kolmannen kerra peräkkäin keskarien ykköslohkon jättäen Wille Markkasen jälleen toiseksi. Simon voiton takuuna oli kepeästi kipittävät jalat, joiden siivittämänä mies nouti kaiken noudettavissa olevan sekä hieman enemmänkin. Simo on saanut alkukesän kisoista kaikissa yli 20 pistettä, mikä lienee ennätysputki.
Kakkoslohkossa ylsi Esa Kaarakainen kauden parhaaseen suoritukseensa ja keräsi mahtavat 20 pistettä sekä lohkon voiton. Lohkon kakkoseksi tullut Henry Tissari ei itseasiassa jäänyt kuin parin pienen pisteen päähän Esasta. Toisin sanoen yksikin lisäpiste pelissä olisi riittänyt tuottamaan laetun voiton lohkossa.
Kolmoslohkon vei reilulla erolla muihin Lasse Maijala, joka samalla nousi keskarirankingin kolmanneksi ja pomppaa näin suoraan kolmoslohkosta ykköslohkoon. Toiseksi tuli jonkun verran odottelemaan joutunut Timo Soininen.
Neloslohkon kunkkuna hääri Kai Ranta-Pere, joka on saanut viikonloppuna voitetun veteraanien Suomen mestaruuden myötä koneensa hyrräämään mallikkaasti. Toiseksi neloslohkossa taiteili itsensä Urho Willman.
Kaikkien otteluiden tulokset.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.