Keskareissa ei uutta

Kuvassa viime viikon voittaja Simo Näkki, joka oli keskareihin tuonut pokaalin saadakseen tuulettaa kunnolla. Laitettiin Simon kuva nyt, kun viime viikolla ei tullut raporttia.

Kuvassa viime viikon voittaja Simo Näkki, joka oli keskareihin tuonut pokaalin saadakseen tuulettaa kunnolla. Laitettiin Simon kuva nyt, kun viime viikolla ei tullut raporttia.

Kautta aikain Kuopion kiireisimmän beach volley-viikon keskareissa ei tullut yllätyksiä. Markkanen ja Näkki kilpailivat jälleen ykköslohkon voitosta ja Markkanen voitti.

Kakkoslohkon vei venäläinen Konstantin Tamarov ennen Henri Tissaria.

Kolmoslohko oli kaikkein selkein, kun Teemu Soininen takoi tauluun selkeät voittoluvut ja nousi rankingissa reilusti.

Lue enemmän tuloksia.

Keskareissa tuttuja naamoja kärjessä

Voitto_sormetTämänkertaisissa keskareissa kokemus oli valttia, kun Wille Markkanen voitti ykköslohkon vähintäänkin yllättäen. Toiseksi tullut Simo Näkki oli näännyttänyt itsensä kovissa opiskelijoiden SM-tason treeneisssä juuri ennen keskareita ja siten viimeinen terä lohkon voittamiseksi puuttui. Kolmanneksi kiilasi Simo Koskinen ja neljänneksi jäi ensimmäisen erän huimasta vireestä huolimatta Mikko Räbinä.

Kakkoslohkossa mentiin myös kokemus edellä, kun Esa Kaarakainen voitti lohkon Juha Kuosmasen nenän edestä. Seuraaviksi tulivat Ville Tila ja Olli Säynäjäkangas.

Kolmoslohkossa oli uusia kasvoja sekä ulkomaalaisväriä. Voiton vei kuitenkin odotetusti Arttu Keränen, joka samalla nousi rankingissa kohisten neljänneksi pelattuaan kaksi perättäistä kolmoslohkon kierrosta ylivoimaisilla pisteillä. Kolmoslohkon kakkoseksi sijoittui Teemu Soininen, joka tunnetaan paremmin elokuussa järjestettävän opiskelijoiden SM-turnauksen sieluna. Kolmanneksi tuli Konstantin Tamarov ja neljänneksi Lauri Holappa.

Kaikki ottelut ja ranking.