Ilkka Sammelvuo tuli uho päällä keskareihin: ”Nyt tiputetaan pojat pois rankingissa edeltä”. Sanoille oli myös katetta, kun ykköslohkon voitto nosti Ilkan rankingin kärkeen. Lohkon voitto ei ollut läpihuutojuttu, sillä toiseksi tullut Miika Ojanen hävisi lohkon vain kahdella pienellä pisteellä erissä ja plusmiinusoisteissä neljällä pisteellä.
Kakkoslohkossa Toni Karjalainen jatkoi vahvaa nousuaan ja voitti lohkonsa jo toisena viikkona peräkkäin. Kakkoslohkon toiseksi tuli Olli Säynäjäkangas.
Keskarirankingissa tapahtui paljon muutoksia, kun uuden kärkipaikanpitäjän lisäksi myös Toni Karjalainen ja Esa Kaarakaine nousivat väkevästi ollen nyt sijoilla 3. ja 4.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.