Wänäri Cowboysin kausi 2018 saatu menestyksekkäästi päätökseen

Wänäri Cowboys vietti viime viikonloppuna kauden päättäjäisiä Tirsojen ja keskareiden finaalien merkeissä perjantaina, Queen ja King mestaruusturnauksen parissa sekä jo perinteeksi muodostuneen saunaillan merkeissä lauantaina.

Mennyt kausi on seuran historiassa merkityksellinen sillä seurassamma oli tänä vuonna jäseniä enemmän kuin koskaan aikaisemmin! Seuran jäsenmäärä kasvoi yli kymmenellä pelaajalla edellisvuoteen verrattuna ollen kauden lopussa 52 jäsentä! Seuran jäsenistä löytyi tänä vuonna paljon uusia harrastelijoita, kilpapelaajia sekä iloksemme myös uusia juniorijäseniä. Seura tarjosi kesän aikana jäsenilleen viikottain organisoidut viikkokisat, hyvät peliolosuhteet välineineen sekä mahdollisuuden omiin treenivuoroihin Matkailukeskus Rauhalahdessa sijaitsevilla seuran beach volley kentillä. Eikä pidä unohtaa viime viikonlopun mahtavia finaaleja, mestaruusturnausta ja kaudenpäätösseremonioita! 😉 Kaudenpäättäjäisissä palkittiin perinteisesti seuran menestyneimmät urheilijat ja muutenkin seuratoiminnan kannalta tärkeitä henkilöitä.

Kiitos kuluneesta kaudesta kuuluu kaikille seuran jäsenille ja yhteistyökumppaneille! 🙂

Alla vuonna 2018 palkitut seuran jäsenet:

  • King: Osku Säisä
  • Queen: Jenni Matalamäki
  • Tirsojen I: Päivi Räsänen
  • Tirsojen II: Iida Sojakka
  • Tirsojen III: Maija Lopperi / Anne-Mari Tarvainen (jaettu 3. sija)
  • Keskareiden I: Atte Hallikainen
  • Keskareiden II: Simo Näkki
  • Keskareiden III: Esa Kaarakainen
  • Vuoden juniorit: Netta Tolvanen ja Viivi Riihimäki (U14 SM 2.)
  • Menestynein miespelaaja: Antti Kemppainen (SM 5.)
  • Menestynein naispelaaja: Jenni Matalamäki
  • Vuoden tulokkaat: Reetta Turunen ja Jari Kuosmanen
  • Vuoden Myyrä: Esa Kaarakainen
  • Tuleva ”tohtori”: Simo Näkki
  • Ahkerin talkoolainen: Hillevi Konttinen ja Olli-Veikko Säynäjäkangas
  • Seuran kiitos ”pokaali”: Tuomo Rissanen

Pelikelit eivät ole suinkaan vielä ohi, joten jatketaan pelejä niin kauan kuin kelejä riittää! Mutta tältä erää hallitus hiljenee ja siirtyy miettimään jo tulevaa kesää 🙂

Beach terveisin,

Salla, Jenni ja Miika

Wänäri Cowboys hallitus

Advertisement